Sanoimme tahdon

Otimme bestmanin kanssa hieman pidemmän kaavan kautta ja menimme vasta kolmelta nukkumaan lauantain vastaisena yönä. Mistään ryypiskelystä ei ollut kyse, vaan tissuttelimme olutta, katselimme valokuvia ja saunoimme. Pähkäilimme aikataulua iltamyöhään ja päätimme, että heräämme yhdeksältä, joten suoraa unta saimme kuutisen tuntia. Olen viime päivät kärsinyt jonkinlaisista selkävaivoista, joten jännityksen lisäksi ne aiheuttivat univaikeuksia. Nukuin oikeasti ehkä viisi.

Aamulla lähdimme bestmanin anopin tiluksille hakemaan hääautoa ja pesemään sen. Bestmanin vaimo sai samalla tukkahoitoa, kun me lähinnä fiilistelimme aurinkoa ja hankimme syötävää. Kesken autonpesun sain kaasolta puhelun, jossa informoitiin morsiamen huonovointisuudesta (joka on ollut koko viikon). Soitin heti papille ja kyselin mahdollisuudesta siirtyä lyhyestä kaavasta kaikkein lyhimpään. Jätimme yhden virren ja psalmin pois ja annoin tiedon, että saattaa tulla sakastikäynti hätätapauksessa.

Pääsimme Marina Palacelle hyvissä ajoin, ja saimme myös bestmanin hotellihuoneen käyttöön vaatteiden vaihtoa varten. Kesken kaiken sain puhelun kokilta, että nyt on tavaraa kadoksissa. Olin hienoisessa stressissä, joten aikaa asian hoitamiseen ei ollut. Selvisi kuitenkin, että edellisen illan hääporukka oli hakenut tavaroita ja olivat ottaneet meidän kamoja mukaan. Hauteita, pakkeja ja ruokaa. Soitin paikan hoitajalle, että asia on hoidettava kuntoon ja heti. Ennen kirkkoon menoa lähetin kokeillemme kyselyn, että oliko asia hoidossa. Oli.

Otimme parhaan mieheni kanssa rohkaisevat enne kirkkoa viereisessä juottolassa, jossa tapasimme myös valokuvaajan. Muutama money shot ja kirkkoon. Olin todella hermostunut. Minä, joka en (lähes) koskaan hermoile. Siirryimme alttarille odottamaan morsiantani.

Alkumarssi. Jännitys ja se kaikki tuskailu. Kun ovet aukesivat meinasin purskahtaa vollottamaan sen kaiken keskellä. Sain kasattua itseni noutamaan morsiantani käytävältä, mutta tärinä ei lakannut. Kun appi luovutti tyttärensä, huomasin, että jännitys ja tärinä on ihan molemminpuoleista. Koko seremonian olin täysin katatonisessa tilassa ja onnistuin tuijottamaan vain alttarin seinää. Aina kun piti polvistua, vaimoni veti minut alas. Tai kun piti nousta ylös, hän veti minut mukaansa. Hyvä kun muistin sanoa tahdon. Kaiken sen lisäksi, että vaimoni piti minut koossa, hän itse oli pyörtyä.

Kaikesta selvittiin kuitenkin ja pääsimme saippuakuplien saattelemana mersuun.