perjantai 26. heinäkuuta 2013

Huomenna

Kävimme eilen maistraatissa "allekirjoittamassa" paperit naimisiinmenosta. Ja vaikka vihkitodistuksessa näkyykin se torstai hääpäivänä, meille ja koko byrokratian ulkopuoliselle maailmalle lauantai on se päivä.

Olin jo keskiviikkona hakenut limpparit Lidl:stä ja mehut supermarketista. Eilen hain alkoholijuomat isäni varastosta ja kuskasin ne hääpaikalle kylmiöön valmiiksi. Hioimme vielä paikan hoitajan kanssa yksityiskohtia ja painelin kotiin. Kaaso ja morsian ottavat rennosti aurinkoa pihalla. Tajusimme, ettei tässä nyt ole kauheasti muuta tälle päivälle kuin laatikoiden merkitsemistä ja vähän näpertämistä. Otin ruokavastuun ja grillasin wingsejä tytöille, join muutaman oluen ja lähdin ystävän keikalle keskustaan.

Morsian oli vielä vääntänyt edellispäivänä kahdeksan pötköä saaristolaisleipää, joten sekin puoli on kotikutoista.

Kaikki kysyvät jännittääkö. Ei jännitä. Kaikki stressin aiheet liittyvät enemmänkin juhlien järjestämiseen kuin TAHDON-sanaan. Huolenaiheita ei ole ja kaikki tuntuu sujuvan kuin rasvattu. Tänään treffaan kokin alkuiltapäivästä ja lähdemme tukkuilemaan, toreilemaan ja kauppahalleilemaan. Illalla menee isäni kaatama hirvenpaisti marinaadiin.

Mitäköhän olemme unohtaneet?

4 kommenttia: