tiistai 28. helmikuuta 2012

Hääpaikan metsästys


Hääpaikka. Miten jokin asia voi olla niin vaikeaa? Kaikkein päälimmäisin asia oli se, että pitää olla ajoissa. Kaivoimme häämessuilta saadusta yllärisäkistä pinon mainoksia ja kävimme niitä läpi. Paikallinen yhdistys oli alkanut kauppaamaan omia tilojaan juhlakäyttöön. Paras puoli tässä olisi se, että se on vain muutama kortteli kirkolta, edullinen, a-oikeudeton ja sinne mahtuu tavoittelemamme 80 ihmistä. Sovimme tapaamisen vuokraajan kanssa ja teimme listan kysyttävistä asioista. Muutama tärkeä asia:
- Varmista saako tuoda omat alkoholijuomat
- Keittiön varustetaso
- Saako tuoda oman pitopalvelun tai tehdä itse ruoat
- Mitä vuokra sisältää
- Astiat, liinat ja ruokailuvälineet

Yhdistyksen tila oli soveltuva. Positiivisin asia oli sijainti ja keittiön varustetaso, joka oli menossa vielä ennen kesää remonttiin. Talo oli rakennettu kolmeen kerrokseen, jossa keskimmäisessä oli kyökki ja pieni sali, alakerrassa saunatilaa ja pari huonetta ja yläkerrassa varsinainen juhlasali. Juhlasali oli rakennettu kahteen osaan, joita yhdisti kaksi isoa ovea. Tiesimme tässä vaiheessa melkein tarkan pääluvun, joka tarkoitti sitä, että kaikki eivät mahtuisi samalle puolelle. Parikymmentä jouduttaisiin sijoittamaan hieman sivuun. Toinen arvailujen varaan jäänyt asia oli se, että kuinka kuumaksi kattotasolla oleva puutalo menee kesällä. Huonekorkeus ei nimittäin ollut mikään päätä huimaava. Jätimme asian hautuumaan ja päätimme katsoa muita vaihtoehtoja. 

Kävimme aktiivisesti tilavaihtoehtoja läpi, mutta suurin osa kulki akselilla ei tai menetteli. Mikään ei ollut varsinaisesti hyvä. Facebook-kaverini oli pitänyt hääjuhlansa Marina Palacen alakerrassa sijaitsevan entisen yökerhon tiloissa. Koska pariskunnan häät olivat hulppeat, en pitänyt tilaa vaihtoehtona, kunnes otin asian esille Isäni kanssa. Hän kertoi, että tila tuskin oli ainakaan kallis, koska oli pitänyt siellä köyhyysrajan alapuolella pyörivien yhdistysten kanssa siellä kokouksia. Päätin soittaa ja sopia tapaamisen.

Herttainen, hotellin yläkerrassa asuva hampurilaiskuninkaan puoliso hallinnoi tilaa. Kuulin puhelimessa jo, että tilan hinta oli hintarajamme yläpäässä. Paikanpäällä ihastuimme tilaan välittömästi. Se on avara, lattiat marmoria, seinät peiliä ja sisustus on tyylikäs. Lisäksi tilan keittiötilat ovat paremmat kuin monessa ravintolassa ja paikan AV-laitteisto on huippuluokkaa. Kaiken kruunasi tieto, että hintaan kuuluvat kaikki astiat, aterimet ja liinat, jonka jälkeen hinta tuntui hyvinkin kohtuulliselta. Tila on A-oikeudeton joten Tallinnan matka kutsuu. Teimme välittömästi varauksen heinäkuulle 2013.

Kihlajaiskahvit ja häämessut


Olin ensin kihlajaiskahvittelua vastaan, mutta morsiameni on hyvä myymään ideoitaan sillä, että ei ota vastaväitteitä. Pidimme kihlajaiskahvit viikon päästä kosinnasta. Halusimme loppujen lopulta niin paljon vieraita sinne, että emme voineet pitää kahvittelua enää kotona, vaan ulkopuolisessa tilassa. Sain hyväksi todetuilla suhteillani paikan keskustasta kahvittelua varten ja sunnuntai menikin mutkattomasti ystävien ja sukulaisten kesken. Emme toivoneet kihlajaislahjaa, mutta saimme kuitenkin läjän. Onneksemme saimme kuitenkin kivasti kirjekuoria, jotka päätimme sijoittaa erikseen avattavalle häätilille. Kyselyitä tuli hääpäivästä aika tavalla, sillä omat sukulaiseni on sitä perinteisempää mallia, eli kihlaus tarkoittaa hääpäivän sopimista. Hääpäivä ei ollut vielä tässä vaiheessa selvä, sillä halusimme katsoa ensin sopivaa paikkaa ja käydä rauhassa läpi vaihtoehtoja. Kerroimme kuitenkin, että häät eivät missään tapauksessa ole tulevana kesänä, sillä suurin syy on yksinkertaisesti raha. Aiomme maksaa omat häämme itse ja siihen menee aikaa keskiluokkaan kuuluvalta pariskunnalta.

Tammikuun lopussa olivat häämessut Turussa ja menimme katsomaan ensisijaisesti hääjuhlapaikkoja, toissijaisesti pukuja sekä sormuksia. Olimme tässä vaiheessa kuulleet, että hääpaikan valinta on prioriteetti numero yksi. Otimme muutamasta potentiaalisesta paikasta esitteet, kuuntelimme pitopalveluita ja keksimme lisätä varattavien listaan kuvaajan. Minua koko paikka ahdisti ja huomasin olevani sukupuoleltani melkoista vähemmistöä. Männänviikolla olin myös kuullut ystävältäni, joka myös odottaa häitään, että:"Mitä v----a SÄ sinne menet? Morsiamen ja kaasojen hommia. Piste. Jää himaan pelaamaan." Menin kuitenkin.

Ensimmäinen havaitsemani asia oli, että kaikki maksaa ja paljon. Suunnittelemamme pienimuotoinen budjetti voitiin lakaista maton alle ja tilalle otettiin tuplattu versio. Puolittain haudassa kävelevät hääpukumyyjät kieli pitkänä kertoivat meille, että esimerkiksi KUKAAN ei enää vuokraa morsiamelle pukuja. Sormuksissakin oltiin ihan viime vuosituhannen trendeissä. Näin pelkkiä euromerkkejä jokaisen naamassa. Ärsytti. Ensimmäinen valonpilkahdus oli kultaseppä, joka kertoi meille mahdollisuudesta teettää sormukset. Kerroimme ideamme ja mies repäisi auki mapin, jossa oli valokuvan näköisiä 3D-mallinnuksia sormuksista. Näytimme yhtä ja toivoimme siihen kolme timanttia. Hinta oli puolet siitä, mitä tarjosivat paikalliset kellomyyjät (lisäksi kuukausi myöhemmin ostimme Citydealista lahjakortit ko. liikkeeseen. Mikä hillo!). Toinen mukava kohtaaminen oli kakkutäti, joka tekee melkein minkälaisia kakkuja tahansa. Otimme käyntikortit ja maailman tuskallisin messukäynti oli ohitse.

Kosinta

Kosimiseen mennessä olimme seurustelleet noin kaksi ja puoli vuotta ja asuneet siitä yhdessä noin puolitoista. Olin hautonut ajatusta kosinnasta jo pitkään, mutta koko ajan tuli henkisiä esteitä, mutta suurimpana syynä halusin vain odottaa oikeata hetkeä. Joulukuussa ajatus vilahteli vähän väliä sormuskaupassa, mutta ongelmakseni muodostui lähinnä muotoseikat. Halusin kaiken olevan flow. Sujuvaa, mutkatonta, ilman kömpelyyksiä ja sormuksen sujahdettava sormeen olematta liian pieni tai liian iso. Tyttöystävältäni vääntyi vuosi takaperin hänen rakas hopeasormuksensa ja oli pitkään toivonut sellaista kolmiosaista sormusta. Ostin sormuksen täysin arvalla, koska arvelin, että väärän kokoinen sormus ei ole maailmanloppu. Sormus oli suorilta oikean kokoinen ja joulun jälkeen astelin uudestaan sormuskauppaan. Budjettini oli mallia matalapalkkainen ja sanoin myyjälle, että kaksi sormusta pitäisi saada alle neljän sadan. Ei hopeaa, ei keltakultaa, vaan valkokultaa. Nikkeliäkään ei saisi olla. Ostin kaksi samanlaista sormusta ja sain ne vielä sopivahkoon hintaan johtuen joulualesta (kaikki -20%!).


Kosinnan ajankohdaksi päätin viikonlopun vuodenvaihteen jälkeen. Kerroin puolisolleni etukäteen, että vien hänet treffeille, sillä teemme niin aika usein. Toinen vie toisen syömään, leffaan ja niin edelleen. Tällä kertaa sanoin, että olemme yön poissa ja että pakkaa minulle säkin valmiiksi jonka vien valmiiksi majapaikkaan, jonka olin varannut Turun keskustan hotellista. Tuttu mies respasta oli hoitanut minulle perushuoneen sijasta minisviitin kylpyammeella ja oheismateriaaleilla (kuoharia ja vaahtokarkkeja). Hain kuitenkin Alkosta, kohottaakseni tilaisuuden arvoa, pullon shampanjaa. Olin varannut meille pöydän valmiiksi vähän paremmasta ja pyysin tyttöystäväni lähitienoille vastaan. Päästyäni töistä menin hotellille suihkuun, kaulukset suoraksi, hengitys raikkaaksi ja eau de toilettea leukaperiin. Olin valmis. Otin sormuksen mukaan, koska en ollut vielä ihan varma että koska on se oikea hetki.

Minulla oli puolisen tuntia aikaa ennen varsinaisia treffejä ja minulla olisi ollut aikaa soittaa tulevalle appiukolle ja pyytää lupa. En ollut tehnyt tätä aikaisemmin, koska tunsin puolisoni isän voivan hajamielisyydessään paljastaa aikeeni tyttärelleen. Puhelin kädessä muistin ukon olleen pahalla päällä aikaisemmin päivällä ja perhoset vatsassa jänistin. En soittanut. Kyllä, asia vaivaa vieläkin. Ja kyllä, appiukko muistuttaa asiasta vieläkin.

Söimme kivan illallisen ja teimme kävelyn jokirannassa ja kävimme lasillisella paikallisessa viiniravintolassa. Paikalla oli jonkin verran tuttuja ja oli vaikea saada romanttista fiilistä aikaiseksi. Päätin, että polvistun hotellihuoneessa.

Menimme viiniravintolasta suoraan hotellihuoneeseen, jossa odotti shampanja syylarissa. Kaadoin lasilliset ja huomasin tyttöystäväni olevan onnellinen. Onnen puuskassa tein haparoivan polvistumisen ja pyysin häntä vaimokseni. Kertoimet kieltäytymiselle oli sen verran suuret, että en uskonut siihen hetkeäkään. Päivä kosinnan jälkeen tajusin, että olin samalla sohaissut muurahaispesää...

Ja muuten sormus oli liian iso.