tiistai 6. elokuuta 2013

Tällä kertaa asiaa törkeydestä

Tällä kertaa taas toisenlaista asiaa.
Vanha työkaverini on menossa naimisiin ja oli jakanut sosiaaliseen mediaan seuraavanlaisen kertomuksen. Ja koska olen aina vääryyttä ja viekkautta vastaan, jaan ilomielin tällaiset kertomukset eteenpäin:

"Ostin hääpukuni Morsiuspukuliike Glamourista Oulusta. Jokainen nainen unelmoi täydellisestä morsiuspuvusta ja koska päivä on ainutlaatuinen ja unohtumaton tahdoin ehdottomasti ostaa oman mekon, en vuokrata toisen käyttämää. Maksoin mekosta mielestäni paljon, vaikka sainkin alennusta koska kyseessä oli viimeinen kappale mallia jota tehdas ei enää tehnyt.

Viime viikolla ostin mekkoon sopivat kengät ja äitini oli tarkoitus tehdä mekkoon tarvittavat muutokset, nyt kun tarvittavat mitat voitiin ottaa. Kun äitini käänsi mekon vuori päälle päin, hän huomasi mekon vuoressa lyhennyksen purkujäljet ja kaksi reikää. Mekko ei siis ollutkaan käyttämätön. Ajattelin että liikkeessä on tapahtunut inhimillinen erehdys.

Soitin liikkeeseen, jossa minulle sanottiin että tuo mekko paikan päälle, muuten ei aleta asiasta edes puhumaan. Koska häihin on 4 yötä, soitin äidilleni että tuo puvun Rovaniemeltä Ouluun. Menimme liikkeeseen puvun kanssa, jossa ruskea tukkainen myyjä katsoi pukua ja totesi samat viat kuin äitini sekä sanoi että on varmaankin mennyt vahingossa käytetty mekko uusien joukkoon. Tämä myyjä ei kuitenkaan voinut asialle tehdä mitään vaan paikalle piti odottaa toista myyjää (oli ilmeisesti omistaja tms).

Tämä vaaleatukkainen nainen sanoi heti, katsomatta pukua että tuo on uusi. Hän ei missään vaiheessa suostunut katsomaan pukua tai kuuntelemaan mitä asiaa meillä oli. Vaikka ruskeatukkainen myyjä oli jo todennut että puku ei vastaa sitä mitä on myyty, vaaleahiuksinen nainen sanoi että se on uutena myyty koska se on uusi. Mielestäni ei ole, kosska meille olisi pitänyt ostotilanteessa kertoa että se on jo aiemmin lyhennetty. Mikäli minulle olisi tästä kerrottu en olisi puvusta sitä hintaa maksanut, minkä nyt maksoin.

Naisen käytös oli ala-arvoista, hän esimerkiksi huusi minulle ja äidilleni että on kyllästynyt meidänlaisiimme ihmisiin (vaikka ei ollut vielä asiaamme kuullutkaan kuin sen puhelinkeskustelun verran jossa kerroin että puvussa on ongelmia). Hän ei halunnut selvittää asiaa, totesi vaan heti että turha luulla että sitä voi palauttaa. Kukaan ei ollut maininnut sanaakaan palauttamisesta (mitä ihmettä minä sitten laittaisin päälle lauantaina???) vaan halusimme että nainen myöntää tapahtuneen virheen ja hyvittää sen meille. Nainen ei poistui liikeen takatiloihin ja käski meitä poistumaan liikkeestä sekä soitti vartijan poistamaan meitä vaikka olimme poistumassa jo.

Olen tehnyt asiasta kirjallisen valituksen liikkeelle ja mikäli valitukseeni ei vastata 2 viikon määräajan sisällä, vien asian kuluttajariitalautakuntaan.

Mikään hyvitys ei kuitenkaan enää poista sitä mielipahaa, mikä tästä jäi. Tämän liikkeen ala-arvoinen toiminta ja ennenkaikkea myyjän käsittämätön käytös pilasivat iloni hienosta mekosta. Mukava tulevaisuudessa katsoa hääkuvia ja muistaa tämä.

Toivon, että jaatte tätä, sillä en toivo kenellekään muulle samaa pettymystä ja vielä vähemmän samaa asiakaspalvelukokemusta kyseisessä liikkeessä."

2 kommenttia:

  1. No huhhuh, mitä toimintaa morsiuspukuliikkeeltä!

    VastaaPoista
  2. Voi ei :/ Ja itselleni nyt alan yrittäjänä nousee tietysti mieleen myös kysymyksiä siitä, että uusia ja käytettyjä pukuja pitäisi kaiketi kirjanpidollisestikin kohdella eri tavoin, ovat eri ALVin myyntiä... Saattaa kyllä olla eri asia, jos liike on ostanut puvun uutena ja sitä on vain vuokrattu tässä välissä. Joka tapauksessa, asiakkaan harhaanjohtaminen ei kyllä käy laatuun, ja asiallista palvelua pitäisi saada tilanteessa kuin tilanteessa oli virhe sitten kenen tahansa :)

    VastaaPoista