Ruokailun jälkeen odottelimme rauhassa, että tarjoilijat keräävät kaikki lautaset pois, jotta voidaan aloittaa puheet. Kuukausitolkulla omaa osuuttaan hermoillut appiukko piti hienon puheen omasta tytöstään ja muisteli etenkin purjehdusreissuja. Tämän jälkeen Isäni ponnahti ylös ja piti spontaanin puheen, jossa hän muistelin innokkuuttani ruokaan ja oli kaivanut vanhan kotitalousvihkoni esiin.
Kaikki kolme kaasoa piti hienon puheen, jossa muisteltiin meidän tapaamistamme ja yhteisiä hetkiä. Niitäkin, missä minä olin mukana. Sitten tuli minun bestman. Hän kertoi jo päivää aikaisemmin, että omissa häissään piti morsiamelleen puheen liian hätäisesti. Oli myös lukenut paperista. Nyt hän oli tehnyt ranskalaisia viivoja ja huomasin muiden puheiden aikaan, että mies oli aivan nenä omassa paperissaan kiinni. Ja kylläpä oli mukava puhe. Muisteltiin yhteisiä tukankasvattamisia, ulkomaanreissuja ja koko yhteistä elinkaartamme. Tuli hieno fiilis.
Puhekavalkaadin päätti Vaarini, joka on tunnettu maratonpuheistaan. Vanhempieni häissä isoisäni oli puhunut puoli tuntia. Pari vuotta aikaisemmin Vaarini pysäytti setäni juhlissa koko onnittelujonon kymmeneksi minuutiksi, mutta tällä kertaa saimme kuulla hienon puheen lähinnä vaimolleni, jossa Vaari kiitteli hänen iloisuuttaan ja sitä miten hän aina auttaa.
Ilta oli mennyt niin hienosti, että päätimme hylätä kaikki täyteohjelmat, koska vieraat viihtyivät muutenkin. Annoimme hengähdysaikaa ennen kahvia ja kakkua. Kuten aikaisemmin todettiin, kakun toteutti Kakkupuoti MariAnnika. Olimme toivoneet kakkuun lisää kirpsakkuutta ja kosteutta. Molemmat toiveet toteutettiin paremmin kuin hyvin. Kakkuosion ainoa miinus tuli tilan mukana tulleelle tarjoilijatytölle, joka oli kitsastellut kakkupalojen koon kanssa. Lopputuloksena meille jäi kokonainen kakku kotiin vietäväksi ja hoidellustakin kakusta jäi neljännes jäljelle. Sääli. Tietysti voidaan vähän peiliinkin katsoa, kun kukaan ei tajunnut antaa tarkempaa ohjeistusta palojen koosta. Kakun ja kahvin kanssa tarjosimme yhden tähden Jaloviinaa ja/tai Lapponian lakkalikööriä.
Kakun jälkeen pääsin antamaan oman osuuteni puheista.
En ole kovin helposti hermoileva, mutta taustalla oli pieni jännitys. Pari vuotta aikaisemmin meillä oli yhteiset kolmekymppiset ja oman kiitospuheeni hoidin sen verran iloisissa tunnelmissa, että unohtelin vaimoni (silloin vielä tyttöystävä) sukulaisten nimiä ja muutenkaan puhe ei ollut oikein "flow". Olin nauttinut väkijuomia tällä kertaa hyvinkin hillitysti ja puhe kulki hyvin. Kiitin järjestelyissä mukana olleita ihmisiä ja lopuksi vaimoani kaikesta mitä olen häneltä saanut (paljon!).
Seuraavassa postauksessa häävalssi.
Voi mikä ihana blogi täältä löytyi, kun lopultakin muistin tulla tänne kurkistamaan! Minun kannaltani mukava kuulla, että kakku maistui ja sitä on ollut riittävästi. Toivottavasti pieniä paloja leikannut tarjoilijatar ei saanut paljoa sapiskaa palvelustaan, ehkä hän kuitenkin ajatteli vain ruokailijoiden linjoja ;)
VastaaPoista