Kihlajaiskahvit ja häämessut

Olin ensin kihlajaiskahvittelua vastaan, mutta morsiameni on hyvä myymään ideoitaan sillä, että ei ota vastaväitteitä. Pidimme kihlajaiskahvit viikon päästä kosinnasta. Halusimme loppujen lopulta niin paljon vieraita sinne, että emme voineet pitää kahvittelua enää kotona, vaan ulkopuolisessa tilassa. Sain hyväksi todetuilla suhteillani paikan keskustasta kahvittelua varten ja sunnuntai menikin mutkattomasti ystävien ja sukulaisten kesken. Emme toivoneet kihlajaislahjaa, mutta saimme kuitenkin läjän. Onneksemme saimme kuitenkin kivasti kirjekuoria, jotka päätimme sijoittaa erikseen avattavalle häätilille. Kyselyitä tuli hääpäivästä aika tavalla, sillä omat sukulaiseni on sitä perinteisempää mallia, eli kihlaus tarkoittaa hääpäivän sopimista. Hääpäivä ei ollut vielä tässä vaiheessa selvä, sillä halusimme katsoa ensin sopivaa paikkaa ja käydä rauhassa läpi vaihtoehtoja. Kerroimme kuitenkin, että häät eivät missään tapauksessa ole tulevana kesänä, sillä suurin syy on yksinkertaisesti raha. Aiomme maksaa omat häämme itse ja siihen menee aikaa keskiluokkaan kuuluvalta pariskunnalta.

Tammikuun lopussa olivat häämessut Turussa ja menimme katsomaan ensisijaisesti hääjuhlapaikkoja, toissijaisesti pukuja sekä sormuksia. Olimme tässä vaiheessa kuulleet, että hääpaikan valinta on prioriteetti numero yksi. Otimme muutamasta potentiaalisesta paikasta esitteet, kuuntelimme pitopalveluita ja keksimme lisätä varattavien listaan kuvaajan. Minua koko paikka ahdisti ja huomasin olevani sukupuoleltani melkoista vähemmistöä. Männänviikolla olin myös kuullut ystävältäni, joka myös odottaa häitään, että:"Mitä v----a SÄ sinne menet? Morsiamen ja kaasojen hommia. Piste. Jää himaan pelaamaan." Menin kuitenkin.

Ensimmäinen havaitsemani asia oli, että kaikki maksaa ja paljon. Suunnittelemamme pienimuotoinen budjetti voitiin lakaista maton alle ja tilalle otettiin tuplattu versio. Puolittain haudassa kävelevät hääpukumyyjät kieli pitkänä kertoivat meille, että esimerkiksi KUKAAN ei enää vuokraa morsiamelle pukuja. Sormuksissakin oltiin ihan viime vuosituhannen trendeissä. Näin pelkkiä euromerkkejä jokaisen naamassa. Ärsytti. Ensimmäinen valonpilkahdus oli kultaseppä, joka kertoi meille mahdollisuudesta teettää sormukset. Kerroimme ideamme ja mies repäisi auki mapin, jossa oli valokuvan näköisiä 3D-mallinnuksia sormuksista. Näytimme yhtä ja toivoimme siihen kolme timanttia. Hinta oli puolet siitä, mitä tarjosivat paikalliset kellomyyjät (lisäksi kuukausi myöhemmin ostimme Citydealista lahjakortit ko. liikkeeseen. Mikä hillo!). Toinen mukava kohtaaminen oli kakkutäti, joka tekee melkein minkälaisia kakkuja tahansa. Otimme käyntikortit ja maailman tuskallisin messukäynti oli ohitse.