tiistai 28. toukokuuta 2013

Kaksi kuukautta häihin

Kaikki on mennyt jotenkin omalla painollaan. Tietysti minun tehdessä töitä, hääsuunnittelu ja askartelu on pitkälti morsiamen harteilla. Itse olen jatkuvasti huolissani lähinnä rahasta, jota tuskin on liikaa. Olemme laskeneet sen kymmenen kertaa menot ja vieläkin tuntuu siltä, että budjetissa mennään, mutta pelkään koko ajan niitä yllätyksiä ja olisi mukava, kun häämatkaankin riittäisi rahaa.

Olemme kuulleet, että häävieraamme jonkin verran karsastavat kylmän käteisen antamista meille häälahjana ja me taas emme halua tavaroita nurkkiin, joita emme ole pyytäneet. Teimme häälahjalistaan kompromissiratkaisun. Määrittelimme häämatkan hotelliyömme hinnaksi noin sata euroa per yö. Laitoimme siis häälahjalistaan hotelliyön, jonka voi lunastaa itselleen lahjaksi. Omasta mielestäni ainakin hyvinkin mukava idea.

Ensi maanantaina lähden Isäni kanssa Tallinnan reissulle hakemaan pakettiautolla alkoholit. Olut-, viini- ja siiderikulutus on suurin piirtein tiedossa, joten ainoa arvoitus vielä on drinkkibaarin menekki. Tapaamme baarimestarin huomenna päivällä ja palaveeraamme valikoimasta. Booli on edelleen kokonaan poissuljettu, sillä en todellakaan halua nähdä pöydässämme yhtään eltaantunutta esanssilientä, jota kaikki juo lähinnä viinanhimoissaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti