keskiviikko 8. elokuuta 2012

Kirkko varattu

27.7.2013 on siis tuleva hääpäivämme ja tavoite oli varata Turun suosituin vihkikirkko, Mikaelin kirkko. Varauduimme hyvissä ajoin soittamaan nettisivuilta saatuun numeroon, jotta varmasti saisimme kirkon. Pommitimme kumpikin jo ennen kahdeksaa vuoron perään - välillä tuuttasi varattua ja useammin emme päässeet edes läpi. 40 minuutin turhauttavan pommittelun jälkeen naisääni vastasi ja saimme varattua viimeisen saatavilla olevan ajan, joka sopi omaan aikatauluumme enemmän kuin täydellisesti. Sitten muutimmekin vanhasta rakkaasta kivitaloasunnostamme pois Aurajoen rannalle väliaikaiseen asuntoon.

Ehdittiin asua päivän itsemurhakaksiossamme, kunnes teimme tarjouksen Portsan puutaloasunnosta, jota olemme etsineet jo vajaa kaksi vuotta. Olosuhteet olivat vihdoinkin oikeat, asunto oli oikea ja hinta kohdallaan - 2kk:n päästä on taas muutto edessä. Mutta vanhoilla vaivoilla sekin menee, kun ei purkaa liikaa pahvilaatikoita. Tässä on nyt niin paljon ollut säädettävää ja käänneltävää, etten ole ehtinyt tehdä oikein mitään muuta kuin ravata asioilla tai selvitellä asuntoasioita. Oli eilen aivan luksusta katsoa illalla telkkaria pari tuntia - tosin siinäkin sivussa pestiin neljä tuntia pyykkiä.

Onnea muuten Sulhanen 2012, perästä tullaan!